Taiteilija Eero Nelimarkan Alajärvelle rakennuttama museo avattiin vuonna 1964.Aluetaidemuseoksi museo nimettiin 1995. Nelimarkka-museo panostaa eritoten taidekasvatustyöhön: museossa järjestetään työpajoja ja tapahtumia koululaisille ja päiväkoti-ikäisille. Museon tehtäviin kuuluu myös Eero Nelimarkan ja pohjalaisen taiteen tutkimus.
Museon yläsaleissa on esillä Eero Nelimarkan maalauksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vain tietyt teokset pääsevät esille: Nelimarkka oli monipuolinen taiteilija ja Nelimarkka-museopyrkii esittelemään hänen tuotantonsa kaikkia puolia. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa on vuosittain nähtävänä 5-6 erilaista lähinnä nykytaiteen näyttelyä.
Toisinaan museossa pääsee kuuntelemaan elävää musiikkia. Konsertteja järjestetään muutama vuodessa. Joka vuosi maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina museossa järjestetään seuratAlaviitalan tapaan.
Museon alakerrassa on Eero Nelimarkan ateljeehuone, jota hän itse kutsui atelieriksi. Ateljeen viereisissä saleissa on esillä grafiikkaa ja piirroksia. Museon vieressä on Eero Nelimarkan isän synnyinkoti, joka toimii taiteilijatalona.
Näyttelyyn tutustumisen lomassa voi käydä kesäaikaan virkistymässä kahvikupin ääressä Café de Nelimarkassa tai ympäri vuoden ostoksilla Neljän markan putiikissa.
Alajärven kaupunki vastaa kiinteistöstä, toimintamenoista ja henkilökunnan palkkauksesta. Kokoelmat ovat suureksi osaksi Nelimarkka-Rahasto säätiön ja yksityisten deponoimia kaupungin/museon oma kokoelma on pieni. Opetusministeriö on tukenut Nelimarkka-museota vuoden 1992 loppuun saakka harkinnanvaraisin avustuksin ja 1993 alusta lähtien säännöllisellä, henkilötyövuosiin perustuvalla, ensin 2 henkilötyövuoden osuudella, 1996 alkaen 3 henkilötyövuoden osuudella ja 2005 alkaen 4 henkilöllä.